sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Touhukas viikonloppu

Rentouttava viikonloppu takana♥ 
Löysin perjantaina uuden muumimukin ja 
ekat kahvitkin sitä on ehditty juomaan.
Tää on niin kaunis, melkein tekisi mieli ostaa useampi samanlainen 
mutta kaapit notkuu jo muumimukeista.
Samalla reissulla tarttui mukaan viikunoita,  oli muuten hyviä!


 
Sain toiveen tehdä kuorintavoidetta ja tuli samalla kuorittua omakin iho.
Tää on kyllä niin ihanaa, luonnonkosmetiikkaa parhaimmillaan. 
Ohjeen löydät täältä, tein viime jouluna tätä lahjaksi.
Iho jää ihan samettisen pehmeäksi, kannattaa kokeilla.


Käytiin eilen porukalla syömässä, kun läheisessä ravintolassa oli taikuri viihdyttämässä
ruokailijoita. Hauskaa oli ja tosi hyvää ruokaa kuten aina.
Mukaan saatiin koirailmapallot, tais äiti ilahtua enempi kuin lapset :)

Mä usein päätän syödä salaatin mutta muutan menuuta lukiessa mieleni, mutta nyt
pysyin päätksessä ja söin vuohenjuusto-kana salaatin jossa 
oli mm lämpimiä pikku punajuuria ♥ Salaatti voi olla Ihanaa.




Juniori on jo pitkään vongannut sieneen mutta selän takia 
en ole uskaltanut lähteä kyykkimään.
Tänään sitten sateesta huolimatta lupauduin lähtemään kaveriksi,
koska kohta se aika on ohi.

Metsässä oli  muitakin ja parhaat paikat ammotti tyhjyyttään mutta
saatiin me pieni korillinen suppilovahveroita ja vähän mustia torvisieniä.
Niin ja raitista ilmaa, vähän liikuntaa ja muutama hirvikärpänen.
Niiden takia me sitten lähdettiinkin, ne on niin ällöttäviä.



 Kotona tein vielä Katin ohjeella Enchiladoja ja kylläpä oli herkullisia.
Laitoin juustoa päälle reilusti ja lisukkeeksi ranskankermaa, silti nää
oli poikien mielestä vähän tulisia.No ehkä vähän.


Oispa viikonloput aina tälläisiä, pitkiä, laiskoja, silti touhua täynnä:)
Mitä siellä on touhuttu?
Ootko käynyt sienessä tai marjassa?

Mukavaa iltaa,
Maiccu

21 kommenttia:

  1. Minäkin ostin tuon uuden muumimukin, mutta en ottanut käyttöön.
    Laitoin vitriiniin!
    Tuo sinun salaatti kuulostaa ja näyttää niin herkulta. Maistuis mullekkin!
    Mies kävi tänään keräämässä puolukoita. Minä putsasin ja laitoin pakkaseen.
    Kivaa alkavaa viikkoa!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on osa korkkaamatta mutta viimesimmät oon ottanut käyttöön :)
      Kiva kun teillä hoituu kerääminen myös miehen toimesta, hyvää yhteistyötä :) Mukavaa tiistaita ♥

      Poista
  2. Ihania herkkuja! Me tykätään sienistä ja sienestämisestä, mutta EI niistä hirvikärpäsistä - joten metsässä käymiset ovat jääneet tosi vähäisiksi :/
    Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi inhottavia. Tällä kertaa ei onneksi saatu kotia niitä tuliaisiksi. Mukavaa tiistaita!

      Poista
  3. On tuo uusi Muumimuki nätti! Ja salaatti näyttää kyllä tosi hyvältä, samoin nuo enchiladot. Mukavaa alkavaa viikkoa! 💕

    VastaaPoista
  4. Tuota kuorinta-ainetta pitääkin tehdä ja kokeilla. Kiitos ohjeesta! <3
    Salaatit on kyllä niin hyviä.
    Sienessä me ei käydä. Ei olla oikein sienten syöjiä. Kerätä niitä kyllä olisi ihan mukava, jollekkin toiselle, koska metsässä on mukava samoilla.
    Me lenkkiltiin miehen ja koiran kanssa metsässä tänään ja kastuttiin ihan märiksi, kun alkoi sataa. Eipä haitannut, kun ilma oli muuten niin lämmin! :)
    Kiva muumimuki!
    Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ♥ Se jättää ihon aivan ihanan pehmeäksi! Ei meilläkään sieniä paljoa syödä, minä pääasiassa ja isommat lapset jos tulevat kylään ja olen sattunut vaikka sienipiirakkaa paistamaan.Mutta metsässä kulkeminen on kivaa! Nyt on ollut kyllä tosi lämmintä vaikka sateista, jotenkin hassua. Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  5. Ihana viikonloppu teillä takana ja miekin haaveilen että saisin tehtyä noita Katin herkkuja (en osaa lausua saatikka kirjoittaa sitä nimeä :D ) ja katselinkin kaupassa niihin raaka-aineita.
    Oikein ihanaa uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Tuo muumimuki on kyllä ihana ♥ Itsellä ei vielä ole, mutta aion tuon kyllä ostaa. Kivalta kuullosti sinun viikonloppusi♥ Hyvää alkavaa, uutta viikkoa, Maiccu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ♥ Tää on onneksi pitkään myynnissä, kun vasta tuli. Mukavaa viikon jatkoa Krisse♥

      Poista
  7. Hyvännäköistä salaattia ja tuo kuorinta-aine on kivan väristä =).

    VastaaPoista
  8. Perjantaina töiden jälkeen siivoilua sisällä, nurtsi nurin ja tein yhden kukkapenkin. La meni kaupoilla ja ilta extempore kyläily ja rapubileet kavereilla...su kuvailua kaverin kukkakaupassa ja pihahommia kotona.....ihan normi viikkis 😄

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköinen kuorintavoide!
    Herkullinen viikonloppu teillä.
    Täällä podettu flunssaa punkan pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vois vaikka syödä, ihan oikeastikin :) Voi harmi, toivottavasti oot jo paranemaan päin!

      Poista
  10. Viikonloput <3 Itse yritän käydä kävelyllä ja ommella viikonloppuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on parhautta ♥ Mäkin yritän lenkkeillä koirien kanssa viikonloppuisin enempi!

      Poista
  11. Syötävän näköistä kuorinta-ainetta :)
    Ja hyvän näköisiä enchiladoja. Seuraavaksi taidan kokeilla myös jauhelihatäytteen kanssa.
    Kiva, kun kokeilit tehdä niitä myös. Seuraavalla kerralla teet sitten vähän vähemmän tulisia :D

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥