sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

PIMIENTOS DE PADRON

Joskus ajatus MITÄ TÄNÄÄN SYÖTÄISIIN 
lähtee ihan extemporee
 ruokakaupassa, kuten tämä :)


Oikeastaan kyse on ihan normi grilliruoasta 
pienellä twistillä 
joka tällä kertaa on I PIMIENTO DE PADRÒN 
eli grillipaprikat.

Näitä pieniä maukkaita vihreitä paprikoita on ilmestynyt 
kauppaan viimeisen parin vuoden aikana ja
ne ovat kotoisin Espanjan Padronista.



Maku on mieto mutta joka kymmenes on tulinen 
mikä tuo vähän jännitystä syömiseen ;) 
Vähän kuin venäläistä rulettia.
Me jaettiin pussi kahdelle aterialle, 
lapset kun ei paprikoista juuri välitä.

Tällä kertaa me grillattiin kanaa, seuraksi paistettiin pimientoja ja
grillijuustoa,voin kertoa että maistui.

Pussillinen I PIMIENTO DE PADRÒN:a paistetaan 
oliiviöljyssä reilusti ruskeiksi ja kipataan tarjoilulautaselle.


Padrònin pimientot sopivat mainiosti 
illanistujaisiin mutta myös näin lisukkeeksi.






Ootko jo maistanut  Padrònin pimientoja?
Entä onko sulla joku kiva lisukevinkki grillaukseen?

Maiccu

Psst, meidän pussiin ei ollut eksynyt yhtään tulista paprikaa ,
näinkin voi käydä :D

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kesäisiä kosmetiikka kokeiluja


Perinteisten levitettävien naamioiden rinnalle on tullut
kankaisia naamioita, jota minäkin olen jo hurahtanut kokeilemaan.
Tämä TALIKAN  kosteuttava Bio Enzymes maski tuli kesäkuun
 Betteboxissa (luettavissa täältä)ja nyt oli hyvä aika kokeilla tätä After sunia,
 kun kasvot olivat päivän auringossa.




Tämä naamio lupaa rauhoittaa, viilentää, kosteuttaa ja korjata
ihoa auringonoton jälkeen.
Naamiossa oli sekä ohut harso että muovisuoja jotka piti 
poistaa ensin ja kasvoille jäi toinen muovikalvo jossa vaikuttava aine.
Naamio oli helppo laittaa kasvoille ja se pysyi muotonsa 
ansiosta kasvoillani todella hyvin, verraten vastaaviin muihin .

Pidin naamioita n. 15 min ja kyllä se viilensi mukavasti ja kosteutti myös.
Voisin kokeilla toistekin,
hinta on vain aika suolainen, n.12e.


Sain jokin aika sitten lähetyksen Buzzadorilta 
joka sisälsi 9 kpl Garnier tuoteperheen tuotteita.

GARNIER on ennestään toki tuttu ja monet tuotteet käytössä.
Otin maalle mukaan koko setin ja ne tuli moneen kertaan testattua.
Respondin hiustuotteita käytän, mutta tämä MythicOlive
ei ole lemppari koska tuoksu on aika tylsä.
Tuotteet oli tarkoitettu erittäin kuiville ja käsitellyille hiuksille 
ja mulla kyllä aika kuivat on, etenkin latvoista.

Hiusnaamiota olen käyttänyt etenkin saunassa. 
Laittanut sen hoitoaineen tilalle ja käärinyt pyyhkeen päähän, 
jotta vaikutus olisi  tehokkain.

Aurinko kuivattaa hiuksia ja runsas kosteutus tekee hyvää!
Käytätkö sä jotain erityisiä hiustenhoitotuotteita?


Tässä koko tuoteperhe:

responds, skinactive ja ambresolair-tuotteet :)
Puhdistusaineet annoin siskolleni koska 
niitä on useita ennestään. 
Kasvorasvaa olen käyttänyt, se sisältää myös aloe veraa 
kuten After sun rasvakin ja molemmat ovat ihan ok tuotteita.
Kasvorasvassa ei vain ole suojakerrointa ollenkaan, 
mistä vähän miinusta.


Mutta yhden tuotteen nostan ylitse muiden (puuttuu yläkuvasta) ja 
se on suihkutettava aurinkosuoja jossa Sfp 50.
Suihke oli miellyttävän neutraalia oikeastaan aika huomaamatonta. 
Sitä voi suihkuttaa jopa meikin päälle!!
Eikä iho jää tahmeaksi tai kosteaksi, tästä tulee mun uus kesän
luottotuote kasvoille ♥






TALIKAN After sun mask 6/2017 Betty Boxista
GARNIER tuotteet saatu Buzzador kampanjasta


Niin ja Danan ihoa tarvitsee myös suojata, sillä karvapeite on todella ohut ja
iho palaa herkästi.
Vielä en ole rasvannut vaan koiruudet lepäilivät
sisällä viileässä keskipäivällä (kun porotti) 
enkä kaikkia tuotteita edes uskaltaisi käyttää.
Todennäköisesti lapsille tarkoitetut ovat parhaita ja 
sellaista Danallekin hankittu, Garnierin Kids spf 50.
Tai sitten teeppari vain päälle.

Jos sulla on parempaa tietoa mitä aurinkosuojaa
 harjiksella voi käyttää, kerro ihmeessä.
Koitan kuitenkin sitä välttää ennekuin aihetta tarkemmin tutkinut, 
koska koirathan tunnetusti 
nuolevat turkkiaan ja sitä kautta ainetta voi joutua elimistöön.

Oliko tässä sulle tuttuja tuotteita?


Maiccu

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kuulumisia


Enhän mä täältää blogistaniasta malttanut kauaa pois olla :D
Ollaan vihdoin saatu nauttia lämmöstä ja 
välillä kovasta kaatosateesta,
eipä ehdi tottumaan helteisiin.
.
Käytiin  etsimässä amppelimansikoita ja
 turha toivo näytti aluksi olevan.
Kunnes poikettiin Tokmannilla ja siellähän oli
jos jonkinlaista mansikkaa.
Pari mansikan tainta kotiutui ja ekaa kertaa pinkillä kukilla.
 Ekat mansikat jo maisteltukin ♥





Meidän pakkanen notkuu marjaa ja on muutamaan otteeseen
tullut tehtyä smoothiekulhoja.
Sopii hyvin kesään, korvaa jopa jäätelön.

Tässä annoksessa on lisäksi pohjalla lusikallinen mysliä
 ja vähän päälläkin. 



Ja koska kesä on myös alennusmyyntien kulta-aikaa,
poikkesin katsomassa tarjontaa.
Oikeastaan mitään muuta en tarvinnut kuin jotku uudet tossut. 
Valinnanvaraa olis ilmeisesti viileän kesän takia ollut vaikka kuinka,
mut ostin vain nämä yhden kympillä
henkkamaukasta sekä uuden bikini yläosan.
Mulla mustia alaosia onkin useampia ja
niitten kanssa voi yhdistellä sitten muitakin.

Glitterissä oli -70% vaikka mitä kivaa ja
sieltä taas muutamat korvikset ostin (hävitettäväksi).

I love tuoteperheellä on ihan mielettömän
tuoksuisia suikusaippuoita ja oli ihan
tuskaa valita minkä ottais kun tuppaa noita muuten kertymään.
Tää on niin herkullinen minttusuklaa-tuoksu
että voisi vaikka vahingossa maistaa, hih.




Onko siellä jo maisteltu ekat mansikat taikka
poikettu alennusmyynneissä,
jos niin löytyikö mitä kivaa?

Aurinkoista viikonloppua ♥

Maiccu

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Coruu silikonikorut -kesään kuuluu näyttävät korut

Mä rakastan koruja (kukapa nainen ei) ja ilokseni pääsen 
esittelemään teille kaunista suomalaista designia jonka takana on Coruu.


Kaikki ihanuudet on valmistettu silikonista ja 
ovat allergiavapaita mistä iso plussa!

Korut saapuivat nopeasti ja olivat erittäin tyylikkäästi pakattu.
Arvostan, sillä paketointi on vähintääkin silmänruokaa ja vihjaus tulevaan.




Parasta aikaa Coruun sivulla paljon ale-tuotteita,
sivustolle pääset tästä :)

****
Yhteistyö postaus Coruun kanssa.
Korut saatu lahjaksi ♥





Korviksien koukut ovat hopeoituja ja 100% nikkelivapaita.
Ja mikä tietty on tärkeäää, korut on valmistettu KOKONAAN 
Suomessa JA SUOMALAISELLA työvoimalla.

Onko silikonikorut sulle tuttuja?

Maiccu

Psst Koruvalikoimasta löytyy myös tosi söpösiä muumikoruja!


torstai 6. heinäkuuta 2017

Heinäkuun Bette boxi


Superkesä helteineen antaa vieläkin odottaa 
mutta Bette boxi sentään saapui ihan ajallaan.
Sen nimi on heinäkuussa hauskasti  festariboxi 
(en tosin kuulu kohderyhmään) 
ja sisältö sen mukainen.
Mitähän festareilla sitten tarvitaan..



Ihan ekana...

LUMENE LÄHDE PURE ARCTIC HYDRATION KOSTEUTTAVA JA RAIKASTAVA KASVOSUIHKE
Suihke antaa iholle iholle kostautta sotkematta meikkiä.Suihkuta puhtaalle iholle ennen kasvovoidetta sekä meikin päälle päivän mittaan.
Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. (ovh n. 19,90€/100ml)

Kasvosuihkeet ovat aivan ihania virkistäjiä kesäpäivinä.
Mulla töissä aina sellainen ja kotonakin käytän silloin tällöin. 
Lumenen kasvosuihke on mulle uusi tuttavuus, 


BODYBOOM KAHVIKUORINTA
Kasvipohjainen vartalonkuorinta joka koostuu sekoituksesta parasta kahvia ja 
luonnollisia raaka-aineita.Kosteuttavat ihoa ja tekevät siitä sileän ja kauniin. 
Kahvikuorinta taistelee sellulliittia ja raskausarpia vastaan, 
tasoittaa epätasaista ihonsävyä ja ehkäisee ennenaikaista ikääntymistä.
Saatavana Sokokselta sekä osoitteesta oletkaunis.fi.(Ovh 18,90€/200g)

Näin näitä valikoiman Sokoksella ja ihastuin täysillä. 
Ajattelin silti pihiyttäni odottaa tätä boxia ja kannatti, sillä nyt pääsen testaamaan. 
Tuote on tulossa toisen tuoksuisena blogiyhteistyön kautta testiin myös, 
joten palaan näihin kahvikuorintoihin tarkemmin loppukesästä.
Näitä siis eri tuoksuisia ja mulla oli original mikä ihan kiva, 
tutustua ensin siihen ja laajentaa muihin.

Ihoa olisi hyvä kuoria säännöllisesti, etenkin kun käytän itseruskettavia. 
Toisaalta myös aurinkopäiven välissä on hyvä kuoria ja sitten rasvata kunnolla 
joten tämä menee kyllä ehdottomasti pikimmiten testiin.

Boxissa 30g näyte.


ESSENCE THE NAILPOLISH
Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. 
Essencen uuden sukupolven kynsilakan  koostumus hoitaa kynsiä pitkäkestoisesti 
ja antaa kynnelle geelimäisen kiillon.
Innovativinen väriteknologia takaa intensiiviisen värin ja täydellisen peittävyyden.
(ovh 1,99€/8ml)

Mulle sattui tumma suklaa sävyksi, toinen kerta peräkkäin kun boxissa kynsilakka ja sävy on sellainen jota en itse ostaisi. Mutta olen ennakkoluuloton ja säästelen tuota syksyyn. 
Silloin tulee käytettyä taas tummempiakin sävyjä kynsissä.

Ennestään mulla useita Essencen gel lakkoja ja nämä ovat oikein hyviä. 
Peittävät ja väri on kauniin kiiltävä. Tykkään, eikä hintakaan huimaa.


GARNIER SKIN ACTIVE MICELLAR
Misellejä sisältävä puhdistusvesi kerää likaa kuin magneetti.Poistaa meikin ja ja puhdistaa ihoa miellyttävällä tavalla. Hoitava ja hajusteeton koostumus sopii normaalille ja herkälle iholle.
Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. (ovh.3,95€/125ml)

Sain juuri Buzzadorin kautta ison paketin Garnierin kosmetiikkaa ja 
myös samaa misellivettä, joten on nyt millä meikkejä puhdistaa :) 
Tätä en ole vielä testannut mutta tykkään misellivedestä ja siitä kuinka hyvin se puhdistaa meikkijäämät ja jättää ihon ihanan kosteaksi ja raikkaaksi.

Testiin menee :)



HERBINA ANTIPERSPIRANT 48H
Ttehokas 48 tunnin suojaja raikas, puhdas tuoksu ja alkoholiton tuote. 
Herbina kuluttajia on ollut itse mukana valitsemassa uusia tuoksuja, mikä kyllä kiva kuulla. 
Että meitä kuluttajia kuullaan :)
Herbina roll-onit ovat saaneet myös uuden raikkaan  ilmeen.
Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista 
(ovh 2,20€/50ml)

Dödö on mulle sellainen luottotuote että sen ostan mieluiten itse kaupasta, 
koskaolen niin vannoutunut käyttämään tiettyjä ja koen suorastaan muutosvastarintaa 
kun pitäis ottaa riski ja vaihtaa :D 
Toisaalta dödön vahva tuoksu voi laukaista migreenin kuten taannoin kävi ja sekin syy,
Haha, ihme pinttymä mulla mutta en ikimaailmassa halua dödöä joka pettää 
ja siksi pysyn tutuissa turvallisissa. 
Tämä siis kiertoon.


PEPSODENT WHITE NOW CC
Tämä pepsodent lupaa VÄLITTÖMÄSTI valkoisemmat hampaat ja siinä on hoitava koostumus.
Zero Abdasive whitening teknologia= hammastahnan sininen sävy saa hampaat näyttämään säihkyvän valkoisilta heti harjaamisen jälkeen- Mineraaleja sisältävä hoitava koostumus auttaa vahvistamaan kiillettä.
Saatavana hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista 
(ovh n.4,70€/75ml)

Tämä onkin jo tuttu tuote ja toimii. Tosin eihän se valkaise mutta tosiaan sininen väri antaa valkoisemman efektin. Otetaan käyttöön :)


Lisäksi boxissa oli...



COMPEED:n rakkolaastari, näitä on hyvä olla kesällä käsilaukussa ja 
rakko roll-on mulla onkin jo useampi (joka käsilaukkuun :).



L`ANZAN SHAMPOO JA HOITOAINE näyte 



NARCISCO RODRIGUEZ tuoksu



RESPOND BODY OAT CREAM 
DELICACY vartaloemulsio




Olipas aikamoinen festaripaketti!
Tälläkö sitä sitten pitäisi selvitä ;) 

Mitä löytyisi sun festaripaketista?
Tärkeimmät mulle olis :

♥ hammasharja ja tahna
♥ dödö
♥ raikastava kasvosuihke
♥ kuivashampoo
♥ hiuspompula
♥ huulirasva


Mitäs muuten tykkäsit heinäkuun boxista? 
Arvoltaan kattoi kyllä kuukausimaksun mennen tullen 
ja ihan ok sisältö kesään.
Kahvikuorinnasta ISO PLUSSA mutta kynsilakasta miinus.
Sisältö saisi vaihdella niin ettei samankaltaista tuotetta olis 
peräkkäisissä boxeissa mutta eikai se aina onnistu.

Silti ihan kivoja tuttavuuksia ja suurin osa tulee käyttöön:)

Kivoja kesäpäiviä, blogi hiljenee heinäkuuksi.
Saatan päivitellä jos sitä tuntuu tai sitten en.

Instassa päivittyy tiheämpään, seurata voi:

maiccug

♥ Maiccu

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Pentukuulumisia Dana 5kk

Voi miten tämä aika rientää,
Ystävänpäivänä syntynyt neitokainen täyttää kohta 5kk.

Tässä pitkästä aikaa toivepostaus eli enemmän Danan kuulumisia.


Mustissa ja Mirrissä asioitu tiuhaan

Dana on tuonut meidän perheeseen paljon iloa ja rakkautta.
Sanoisin että se on yhdistänyt meidän uusperhettä ja
lapset ovat oppineet lisää vastuuntuntoa huolehtiessaan
omalta osalta sen ulkoilutuksestä, pissojen ja kakkojen siivoamisesta ja 
leikittämisestä.

Toki vanha koira saa rakkautta ja huomiota myös, 
ensin meillä kaikki perheenjäsenet käyvät tervehtimässä koirat on sitten 
kyse kotiin tulosta tai heräämisestä ♥


Tiran hymy :D

Danalta poistettiin muutama viikko sitten alakulmurit 
jotka kasvoi ihan vinoon ja sekin leikkaus meni hienosti.
Vein tyttelin eläinlääkäriin ja haettiin se muutama tunti myöhemmin. 
Koko illan oli uninen mutta jo seuraavana päivänä leikkisä oma itsensä.
Pariin viikkoon ei saanut antaa luita ja ruokakin tarjoiltiin pehmeänä, 
tikit olivat sulavat ja nyt muisto vain. 

Eilen irtosi kaksi takahampia parin tunnin välein, hassua :)
Kovasti hän tykkää natustaa kaikenlaista on sitten 
kyseessä maton lanka taikka puruluu.

Pisut tulee alustalle, sillä aamulla hätä oon kova ja jouduttais 
neidit ulkoiluttaa kahteen kertaan (ennen ja jälkeen ruoan) 
joten helpointa vielä antaa pissata alustalle ja käyttää ruokailun jälkeen.
Mökillä pyysi joka kerta ulos eikä tehnyt yksiäkään!!! pisuja sisään
vaikka alusta oli lattialla.
 Ovesta kun pääsi suoraan luontoon, toista se on täällä kaupungissa.
Mutta hyvällä mallilla sisäsiisteys on ja vasta 
nyt 5 kk iässähän nämä alkavat osata pidättää.

Meillä on AINA taskut täynnä namia ulkoillessa. 
Palkan saa aina kun tarpeet on tehty, ihmiset taikka koirat ohitettu kauniisti. 
Aina tämä ei meinaan onnistu kauniisti vaan Dana räkyttää ohikulkijoille ja se
on ärsyttävää. Siksi palkitaan aina onnistumisista, 
josko se joku päivä loppuu kun hoksaa että hiljaisista ohituksista saa namia.


Koirapuistossa on käyty viikottain, vähän uudet tuttavuudet jännittää
mutta pikkuhiljaa kerätäään rohkeutta. Tapasi Dana myös veljensä ennen juhannusta.
Ei muistanut enää, näytti hampaita mutta kun Tira haettiin 
tilanteeseen mukaan, sai Dana rohkeutensa takaisin.

Aluksi pelkäsi myös meidän rappusia eikä pentua suositella rappusia kulkemaankaan,
mutta nyt on jo jonkin aikaa kulkenut ne ja saa siitäkin aina namin kun
ollaan ylhäällä/alhaalla. On oppinut jo palkkaa pyytämäänkin, aika suloista ♥


Hihnassa kävelee pääasiassa hyvin mutta välillä riehaantuu.
Siitä saa noottia, mut ilmeisesti kuuluu ikäänkin riehakkuus.

Hyvin käyttäytyvä koira on musta toivottava, 
vanhempi haukkuu hulluna kun ovikello soi ja nyt sillä on siihen kaveri. Huoh. 
Mutta sille ei oikein mitään voi vaikka yritetty on.
Onneksi se ei alvariinsa soi :D

Ruoka maistuu edelleen hyvin ja vähän jo vaihdettu papanaa ja lisukkeitakin.
Kaikki kelpais ja ulkona etenkin pupunpapanat tekee kauppansa vaikka kuinka koitat kieltää.
Mikä siihen voi auttaa??? En ehdi kieltämään kun sen suu jo jauhaa :/
Ja niitä on joka puolella, puistossa, poluilla, teiden varsilla.Arg.

Vaatteita on jouduttu pitämään kun säät on olleet mitä on. 
Ei sentään sisällä pueta, tässä vain harjoiteltiin :)

Harja on vähän takussa, sorii...

Painoa on tullut kivasti, 2,8 kg painoi tullessaan reilu 2 kk sitten ja nyt painaa 4,4 kg. 
On jo Tiran korkoinen ja varmaan pari senttiä pidempi.
Hoikka kummiskin ja niin nätti ettei mitään järkeä.

Oon kahteen kertaan trimmannut neidin ja viimeksi meni jo tosi hyvin.
Hankittiin Moserin trimmauskone ja se ollut todella hyvä.
On ollut jänskä huomata kuinka nahka saanut väriä, 
on jo ihan ruskea kun alkukesästä ihan vaalea.
Se oli taas yllätys trimmin jälkeen miltä näyttää karvan alta, hih.
Ja ei, trimmaus ei satu, ei tuo sitä rakasta mutta se on vain hermoja koettelevaa.
Samalla lailla kuin kynsien leikkuu tai muu kauneudenhoito.

Pessyt olen muutaman kerran kun astunut johonkin haisevaan .
Kuivuu kyllä nopeasti kun ei paljon karvaa jota kuivattaa :D


Oikeastaan mitään suurempia vastoinkäymisiä ei ole ollut 
ellei lasketa että oksentaa AINA autossa. Niisk. 
Siihen sai nyt onneksi lääkkeet.
Niin ja oksensi jostain syystä eilen monta kertaa mutta se oli ohimenevää onneksi.

Ainoa mikä nyt mieleen tulee niin pääsi kaksi kertaa vahingossa vapaaksi, mistä
iski kyllä iso paniikki ja molemmat vielä saman päivän aikana.
Oltiin ostettun uusi flexi Danalle ja se putosi vahingossa asfaltille, 
ihan meidän läheisellä pihatiellä  ja lähti hulluna juoksemaan yhtä autoa ympäri.
Kolme kertaa kiersi auton enneku sain jalan hihnan päälle.

Illalla viereisessä metsikössä sama juttu, flexi putos ja taas Dana lähti.
Tällä kertaa olivat miehen kanssa eikä olleet saaneet pojan 
kanssa koiraa kiinni vaikka juoksivat täysiä. 
Mutta arvatkaas, Dana juoksi suoraan meidän rapun ovelle  ♥ Onneksi.

Flexi sain kyllä kivasti osumaa, on jo paraat päivänsä nähnyt ulkoisesti.
Niin ja flexiä ei ole sen jälkeen käytetty.
Uudet pannat saivat myös, se sentään on pysynyt kaulassa. On muuten hyvät! 
Ostettiin molemmille Kana-merkkiset samettipintaiset pannat, aivan ihanat!
Ei hierrä kaulaa ja Danan pannan saa lukkoon niin ettei pääse peruuttamaan siitä.



Tuosta juoksusta tulikin mieleen että Dana on todella ketterä. 
Hyppää jo sänkyyn vaikka se on tosi korkea ja loikkii kuin pupunen.

Joka päivä tykkään tuosta harjisprinsessasta vain enemmän. Sillä on
aivan ihana hellyyttävä eloisa luonne. On herkkä, nopea oppimaan ja nokkela.
Mieliala on herkästi aistittavissa mikä on hyvä.
Saatiin ystävältä uusia perintöleluja taannoin ja yksi on sellainen jonne piilotetaan nameja. 
Noh ei tarvinnut opettaa, neiti hoksasi heti miten peliä pelataan :)


Musta tuntuu että tän toisen koiran kanssa on helpompi kaikin puolin.
Ei ehkä tule tehtyjä kaikkia virheitä kun ekan kanssa ne jo tehty ja nyt viisaampi.
Toisekseen vanhempi koira opettaa pentua jo itsessään.
Se on varsin suloista katseltavaa.
Nämä leikkivät kovasti yhdessä ja Tira on nuorentunut varmaan 
parilla vuodella Danan kanssa vaikka täytti just 7v.

Jos yhtään mietit toistaa koiraa, voin vain lämpimästi suositella ♥

♥ Tassunjälkiä & helliä haukkuja ♥


Maiccu

Facessa