sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mangojuustokakku


Pääsiäinen on hyvä syy herkutteluun ja vieraat toinen, joten pitihän sitä yksi kakku loihtia!




Tämä on ihanan raikas mutta kermainen kakku, riittää isommallekin porukalle ja on kaunis tarjottava.




Mangojuustokakku




175/200 g
pussillinen keksimurua tai digestivekeksejä
75 g
voita

Täyte

5
liivatelehteä
1 tlk  
1 prk

Kuohukermaa
1 prk
Vanilja ja mangorahkaa
Mangososetta (piltti)

1 tlk
Vanilla(vaahtoutuvaa)
3/4 dl
sokeria
2 rkl
sitruunan/limenmehua

Kiille

3 ps (à 90 g)
1 prk
liivatelehteä
2 rkl
mangososetta
vettä

  • 1. Hienonna keksit esim morttelissa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle.
  • 2. Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi.Vatkaa kerma ja vanilla vaahdoksi.
  • 3. Sekoita keskenään rahka, vanilla, sokeri ja mango. Kiehauta sitruunanmehu mikrossa tai pienessä kattilassa. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää kuumaan mehuun. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivate-mehuseos mangotäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi.
  • 4. Pane kiillettä varten liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita puristellut liivatelehdet veteen. Tyhjennä mangososeet kulhoon. Kaada liivateseos ohuena nauhana mangososeen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä kiille tasaisesti kakun pinnalle. Siirrä jääkaappiin hyytymään 1-2 tunniksi.
  • 5. Irrota kakku vuoan reunoista varovasti veitsellä ja nosta tarjoiluvadille. Koristele halutessasi tuoreilla marjoilla.




1 kommentti:

Jokainen kommentti on minulle tärkeä - kiitos kun kommentoit ♥